I'm back: Kiitosta ja nyppimistä...

Voi hyvänen aika miten tämä blogiin kirjoittaminen unohtuu moneksi kuukaudeksi. Syksy oli kyllä niin kiireinen ettei mitään rajaa, vaikka ei se mikään puolustus ole. Kyllä feisbookissa on ehtinyt notkua ja monta hyvää ajatusta ja ärsytystä on ollut pään soisällä mistä olisi äkkiä tännekin jotakin kirjoittanut. Mutta kun ei saa tehtyä niin ei saa tehtyä vaikka mielessä ollut vähän väliä. Kaipa se on pastorin arkea tämäkin. Onneksi en ole lain alla blogikirjoitusten suhteen.

Pakko kuitenkin nyt kirjoittaa jotakin näin kun toiset asiat nyppii ja toiset kiitätyttää.

Kiitosaiheiden puolella on selkeästi kulunut syksy, vaikka siihen mahtui surua sekaan. Mahtava isäpuoleni Matti kuoli syövän nopeasti runtelemana syyskuun puolessa välissä. Yllätyin itsekin omalla kohdallani miten koville se minulle otti. Tunteita joita en oikein ole edes tunnistanut aiemmin tuli pintaan. Onneksi ei tarvitse näitä juttuja yksin käydä läpi, läheiset ja Jumala on auttanut. Ja se on kiitosaihe.
Kiitosaiheena on myös kulunut syksy seurakunnassa. Monenlaista on tapahtunut ja pääpointti on se, että työ on mennyt eteenpäin monella rintamalla. Monia uusia ihmisiä on liittynyt seurakuntaan ja he ovat löytäneet oman paikkansa nopeasti. Se on todellinen kiitosaihe, sillä se ei ole lainkaan itsestäänselvää nykyajan seurakunnissa.

Kiittää voi myös uudesta kodista ja siitä että ollaan Ullan kanssa selvitty possuflunssasta. Minä sain rokotteen astamna takia, eikä siitä tullut mitään sivuvaikutuksiakaan. Terveys siis ihan ok ja kotielämä hyvällä mallilla kaikinpuolin. Nyt vain odotellaan joulua ja siihen liittyvää lepoaikaa. Olen niin kiitollinen siitä, että olemme päättäneet pitää seurakunnan periaatteessa kiinni joulunpyhät. Ei mitään pakollista joulukirkkoa johon on velvollisuudesta raahauduttava vaikka ei aina haluaisikaan. Kaupunki on täynnä kirkkoja johon voi mennä jos siltä tuntuu, saa kerrankin vaan nauttia kuuntelijan paikalla. Eli hyvää joulua vaan kaikille!

Pari asiaa on kyllä laitanut vähän nyppimäänkin viime aikoina. Kai nekin uskaltaa tähän naputella. Ensimmäinen on sellaiset ihmiset, jotka tietävät omasta mielestään parhaiten miten esimerkiksi seurakunnan pitäisi toimia tai tehdä. Mutta samaan aikaan nuo ihmiset eivät itse tee mitään asioiden eteen. Naputusta takaa päin kuuluu kyllä ja voivotellaan, mutta siinä kaikki. Mutta tämä on tuttu ongelma yleisesti koko maailmassa. Eikä tuo niin kauhian paljon edes nypi kun siihen on niin tottunut.

Samaan asiaan liittyy sitten toisaalta ne ihmiset, joilta puuttuu totaalisesti kaikenlainen yhteistyökyky muiden kanssa. Heidän kohdallaan on kyse aina siitä, mitä he tekevät, osaavat, sanovat. Heitä ei saa neuvoa tai ohjata mihinkään suuntaan. Niin kauan kuin asiat menevät kuten he haluavat niin kaikilla on rauha maassa, mutta auta armias kun jotain sitten tapahtuu niin hohhoijaa, siinä saa sitten jokainen varoa. Mutta eipä nuokaan minua niin kauhiasti nypi, kun siihenkin tottuu.

Yksi pienen nyppimisen aihe on se kun huomaa, että ihmiset joiden pitäisi toimia esikuvina ja johtajina eivät tee sitä. En tiedä johtuuko se siitä ettei uskalleta ottaa vastuuta vai mistä se johtuu. Saatetaan kyllä olla vahvasti jotakin mieltä yksityisesti, mutta sitten ei kuitenkaan tuoda sitä esiin eikä johdeta niitä joita on asetettu johtamaan julkisesti. Eikö sitten olisi parempi myöntää ettei pysty hoitamaan tehtäväänsä sillä teholla mitä muut odottavat. Ja luovuttaa sitten kokonaan päätösvalta niille, jotka uskaltavat tehdä päätöksiä, vaikka ne joskus saattavat osoittautua jälkeenpäin huonoiksi. Mutta ei voida vaan lillua ja johtaa johtamatta.
Tämäkin siis nyppii jonkin verran enkä halua tähän edes tottua. Tiedän kyllä, että oma toimintani nyppii varmasti monia muita, mutta yritän ainakin saada jotakin aikaan ja kannan myös vastuun tekemisistäni ja päätöksistäni. Nypnyp :)

Yksi asia mikä minua tänään rupesi nyppimään oikein todella on ihmisetn välinpitämättömyys toisista ihmisistä. Taustana tässä on tuore uutinen siitä kuinka Lapppeenrannassa oli löytynyt reilu 50-vuotia mies kotoaan muumioituneena. Hän oli ollut kuolleena 8 kuukautta kotonaan, eikä kukaan ollut reagoinit mitenkään siihen ettei tuota miestä näy missään. Ei sukulaiset, ei ystävät, ei naapurit, ei viranomaiset. Pankki oli hoitanut suoraveloituksella vuokrat ja siinä sitten sai muumioitua kotonaan. Kerrostalossa. Hienoa tosiaan. Kyllä nyppii, mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa nykyään? Argghh...

Tässä näin muutama ajatus ennen joulua teidän iloksenne ja riemuksi. Joka tapauksessa oikein siunattua Vapahtajan syntymäpäivää kaikille. Älkää unohtako mistä joulussa on oikeasti kyse.