Ristin tieltä tunnelmia

Tässä sitä taas koneen äärellä ollaan. Joitakin ajatuksia voisi kirjoittaa nettiin ihmeteltäväksi. Viikko sitten oli pääsiäisen aika ja pitkäperjantaina kävin vaimoni ja tuhansien muiden porilaisten tavoin katsomassa Ristin tie -näytelmää Jeesuksen viimesistä hetkistä Porin kaduilla. Kaikkia kohtauksia emme päässeet kovin läheltä katsomaan tungoksen takia, mutta ovathan nuo tapahtumat aikalailla tuttuja, ettei se haitannut vaikkei kaikkea nähnytkään.
Se mikä päällimmäiseksi jäi mieleeni koko tapahtumasta liittyi ennenkaikkea muihin katsojiin.

Eräs mies oli paikalla perheensä kanssa, lierihattu päässä ja mukeissa jotain sisäisesti lämmittävää. Kuulin siinä sivussa kuinka mies vain päivitteli, ettei tässä ole mitään järkeä, katsoa nyt jotain näytelmää 2000 vuotta vanhasta tapahtumasta. Mies otti perheensä ja lähti pois kesken. Niinhän se on, että toisten mielestä ei uskossa olekaan mitään järkeä.
Sen jälkeen kulkiessamme näytelmää seuraten, mietin millainen tilanne Jerusalemissa on täytynyt olla silloin 2000 vuotta sitten. Voin hyvin kuvitella kuinka ihmisjoukot kulkivat samalla tavalla ympärillä ja yrittivät nähdä mitä oikein tapahtuu. Harva tai oikeastaan kukaan ei ymmrätänyt mitä Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa oikeastaan tapahtui. Suurimmalle osalle se oli vain julmaa näytelmää, sirkushuveja kansalle. Samaa huvia se taitaa olla monille nykyisinkin.
Ylösnousseen Jeesuksen kohtaaminen muutti silloin kaiken ja sitä se voi tehdä tänäänkin. Ilman sitä Jeesuksen ristinkuolema jää helposti vain pelkäksi näytelmäksi ilman todellista kosketuskohtaa elämäämme. Ja se ei ole Jumalan tarkoitus, hän ohjaa osallistumaan elämään.

Mitä tässä nyt muuta tällä kertaa kirjoittaisi pastorin arjesta. Harley on tallissa vielä kasausvaiheessa. Ei meinaa aika riittää laittamaan sitä kuntoon mutta eiköhän se ennen huhtikuun loppua ajokunnossa taas ole.
Töitä riittää muutenkin, tuskin niitä tekemällä loppuun saa kuitenkaan. Kesäaika lähenee, pitääkin ruveta siirtelemään kelloja.

Seuraavalla kirjoituskerralla taitaa olla Suomella jo uusi ulkoministeri, jos tätä vauhtia tekstiviestejä julkaistaan. On siinäkin semmoinen soppa, että ei voi tajuta...

Jumala osaa yllättää vielä

Viime aikoina on taas olut niin kiire ettei tännekään ole mitään ehtinyt kirjoitella. Kai se vaan kuvastaa sitä ettei toisaalta ole mitään oikeaa sanomistakaan ollut.
Kotona on tullut tehtyä remonttia, sain ystäväni Tommin kanssa rakennettua yhden väliseinän taloomme ja sain kunnollisen työhuoneen itselleni suurine työpöytineen.

Töiden puolesta oli parisen viikkoa sitten tv:n Satuhäät ohjelmaan tuleva häätoimitus. Mielenkiintoinen kokemus näin pastorin osalta, kun oli tv-kamerat jo hääharjoituksissa kuvaamassa. Mikrofoni rintaan roikkumaan vaan ja sitten menoksi.
Itse hääpäiväkin meni komiasti, kamerat tuli sakastin puolelle ennen toimitusta kun valmistauduin just ennen kirkon puolelle menoa.
Vähän hirvittää mitä sitä on tullut suustaan päästeltyä, saa sitten ensi talvena kauhulla katella telkkarista. No kai kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta tässä tapauksessa kun saa Jumalan tahdosta puhua julkisesti.

Itseäni kosketti nyt omassa seurakunnassa pidetty ehtoollishetki ihan erityisellä tavalla pari päivää sitten. Minulla on usein tapana lukea jokin raamatunpaikka aina yhden ehtoollispöydällisen jälkeen juuri niille ihmisille, jotka siinä ovat. Tällä kertaa tuntui oikein erityisesti, miten nuo kohdat osuivat juuri oikein. En niitä suunnittele koskaan etukäteen, vaan otan ihan sillai summamutikassa jakeen tai kaksi, mikä tuntuu oikealta juuri siinä hetkessä. Samana iltana sain jo kuulla kahdelta ihmiseltä, miten he olivat kokeneet kuinka Herra rohkaisi heitä noiden sanojen kautta.

Samassa ehtoollishetkessä oli toinenkin erikoinen piirre. Luulin yhdessä vaiheessa jo ettei ketään ole enää tulossa, mutta pari miestä lähestyikin sitten alttaria. Katselin vähän hätäisesti siinä, että riittääkö ehtoollispikarit ja leipä vielä heille. Valto, joka avusti ehtoollisenjaossa sanoi siinä hetkessä, että älä pastori hätäile, kyllä viiniä ja leipää riittää vielä, anna heidän tulla vaan.
Hän tarkoitti noilla sanoilla vain varmaan, että ei hätää, kaikki riittää, eikä sen enempää.

Mutta siinä hetkessä tunsin jollakin tavalla, miten Jumala mursi minua ja koin sydämessäni oikein sellaisen tunteen, että vielä riittää Jeesuksen verta puhdistamaan syntejä. Anna ihmisten tulla kun se on vielä mahdollista. Antaessani leipää esilletulleelle miehelle, kyyneleet tulivat silmiini ja sain tuskin mitään sanottua. Mielessäni oli vain ajatus, vielä tätä riittää, mutta tulee aika, jolloin se on sitten loppu. Nyt on mahdollista tulla Jeesuksen luo ja voi saada syntinsä anteeksi, mikä valtava kiitoksenaihe. Jumala puhui Valton arkisten sanojen kautta siinä hetkessä minulle.

Kirjoitan tämän ihan sen takia, kun itse sain kokea siinä hetkessä niin valtavaa Jumalan läsnäoloa etten osaa sitä edes kunnolla selittää, enkä pitkään aikaan ole mitään vastaavaa kokenut. Jumala osaa yllättää, onneksi. Vielä riittää anteeksiantoa.

Pitää taas kirjoitella lisää mahdollisimman pian.