Vaikeinta pastorina olemisessa

Aina silloin tällöin minulta kysytään, että mikä on kaikkein vaikeinta pastorin työssä? Monien ajatus menee tietenkin vaikeisiin asioihin ja tapahtumiin. Mitä sanoa niissä hetkissä kun joku läheinen kuolee tai sairastuu, tapahtuu onnettomuuksia, avioeroja ja muita ihmisten elämässä tapahtuvia asioita? Moni ajattelee ilman muuta, että nuo tilanteet ja niiden kohtaaminen työni kautta on oltava varmaan kaikkein vaikeinta.

Kyllähän ne tietysti vaikeita ovat, en sitä voi enkä haluakaan kieltää. Kyllä monta kertaa olen tuskaillut eri tilanteissa, että mitä sanoisi lohdutukseksi tai onko mitään tapaa auttaa.
Mutta kaikesta huolimatta noissa elämän vaikeissa tilanteissa pastorina oleminen ei olekaan vaikeinta. Tietysti jos itsessään yrittäisin jotakin apua ja lohdutusta tarjota, niin se menisi kyllä vaikeaksi. Mutta olen siinä onnellisessa asemassa, että luotan Jumalan työhön niinä hetkinä.
Pastorina asetan toivoni Häneen ja silloin vaikeimmatkin tilanteet muuttuvat. Ja olen huomannut etteivät ne olekaan enää se vaikein puoli tässä pastorin hommassa.

Eilen illalla tajusin tai oikeastaan muistin taas sen kaikkein vaikeimman asian pastorina olemisessa. Itseasiassa se on aika arkinen asia ja liittyy ihan normaaleihin tilanteisiin ja seurakuntatyössä tapahtuviin ihmisten kohtaamisiin.

Ai, että mitä se nyt oikein on? Paljasta jo!
Vaikeinta pastorin työssä on se, että en ole ajatustenlukija. Monet ihmiset tuntuvat luulevan, että pystyn tietämään mitä he ajattelevat. No, tässä uutinen teille, en todellakaan pysty.
Tämä vaikeus tulee esille aina välillä, kun huomaa yhtäkkiä ihmisten odottavan jotakin tiettyä. Joskus se liittyy seurakunnan toimintaan ja joskus vaan ihan siihen, että miksen arvaa miltä ihmisistä tuntuu tai mitä heille kuuluu.
Vaikeinta on se, että tuntuu siltä, että minun pitäisi automaattisesti tietää mitä kaikki muut haluavat tai odottavat. Ja koska he eivät sano niistä asioista useimmiten mitään ääneen ainakaan minulle suoraan, niin olen tullut siihen lopputulokseen, että he luulevat minun pystyvän lukemaan heidän ajatuksiaan. Ja kun en pysty siihen, niin seurauksena on tyhmiä tilanteita ja väärinkäsityksiä.

Ihan kevyenä keksittynä esimerkkinä voi mainita vaikka, että joskus saatan kirkossa kävellä jonkun ohitse, enkä voinut millään tietää hänen haluavan keskustella kanssani. Ei hän sanonut mitään, ei liikahtanutkaan suuntaani, ei yhtikäs mitään ja loppujen lopuksi se on sitten minun vika, kun en tiennyt hänen ajatuksiaan. Olin vain menossa jonnekin muualle.
Samoin joku saattaa odottaa tietyntyyppistä toimintamuotoa mitä seurakunnassa pitäisi järjestää. Ainoa ongelma on, että kukaan ei minulle tai seurakunnan muulle johdolle sano siitä mitään. Pitäisi vaan tyhjästä arvata ihmisten ajatukset. No tietysti sekin on mahdollista, koska uskon Jumalan pystyvän puhumaan meille suoraan, mutta olen huomannut sen tapahtuvan yleensä parhaiten ihmisten välityksellä. Tarpeet tuodaan esiin ja jos huomaamme sen olevan Jumalan suunnitelmaan sopiva juttu, niin pyörät pyörimään.

Mitä tällä kaikella haluan sanoa, on että muistakaa hyvät ihmiset etten minä tai kovin moni muukaan pastori osaa lukea ajatuksianne. Jos teillä on jotakin sanottavaa, niin sanokaa se ääneen tai kirjallisesti. Pääasia, että viesti menee perille. Silloin siihen voi jotenkin reagoida ja Jumalakin voi ilmestyä samalla. Ääneen puhuminen helpottaa kuulemista.

Tahdon nyt vielä painottaa, että tämä ajatus ei syntynyt mistään todellisesta tilanteesta tai henkilöstä eilen tai lähipäivinä. Tuli vaan illalla mieleeni kun tyhmiä pohdiskelin.
Ai, mitäkö ajattelet nyt? Arvaukseni on, että miksei tuo ole jo lopettanut kirjoitustaan, pitikin lukea näin pitkälle. No tee asialle jotain sitten...heh!

Nähdään vaikkapa seurakunnassa, siellä voi elämä muuttua pysyvästi!