Kuntoilua ja turhuutta

On se merkillistä ettei meinaa ehtiä tänne kirjoittamaan mitään vaikka kaikki päivät tuijottaa muuten läppärin näyttöruutua. Mutta nyt taas on aikaa kirjoittaa.

Kevät on ollut aika lailla kiireinen. Työkuviot ovat vieneet aikaa hiukan liikaakin. Asiaa ei tietysti auttanut yhtään esimieheni sydänkohtaus maaliskuun puolessavälissä. Jouduin tai sain ottaa vastuulleni osan hänen tehtävistään ja kyllä se kaiken muun normaalin toiminnan lisäksi sai aikaan lievää kiirettä ja painetta työrintamalla. Mutta siitä selvittiin ja esimiehenikin on kovaa vauhtia kuntoutumassa.

Kuntoutumisesta tulikin mieleeni kuntoilu. Olen saanut itseni vihdoin liikkeelle säännöllisesti. Minä ja yksi seurakuntalaiseni aloitimme säännöllisen liikunnan Isomäen pururatoihin tutustuen. Reipasta kävelylenkkiä ollaan tehty kolmesti viikossa. Kyllä juostakin voisimme, mutta emme tahdo. Tai oikeastaan tahtoisimme, mutta emme jaksa vielä. Mutta kyllä 10 kilometrin reipas kävelylenkkikin kuntoa nostaa. Ja tulee ehkä vielä sekin päivä että juoksemme no lenkit, tai sitten ei. Pääasia, että veri kiertää ja mieli pysyy virkeänä. Kuntoilu ei ole turhaa.

Turhasta tulikin mieleeni yksi nykyajan turhuus. Ai mikäkö? No sellaiset pienet hydrauliset halko tai klapikoneet, millä nimellä sitten haluatkin niitä kutsua. Niitä myydään nykyää joka puolella. Kuka sellaista oikeasti tarvitsee, kysyn minä. Uusi tuote uusavuttomille. Ymmärrän vielä jos joku vanhus tai sairas ei pysty enää tekemään ilman halkoja, mutta suhtkoht terve ihminen ei kyllä sellaista tarvitse. Ei kai sellaisella saa edes naapureita kateellisiksi?

Olen tuossa muutamana keväänä seurannut erästä miestä jolla sellainen masiina on. Hän hankkii aina keväisin pari peräkärrylastillista tasamittaisia pölkkyjä, maksimissaan noin 3 mottia. Sitten hän virittää sen halkaisukonee autotallin eteen ja alkaa pikkuhiljaa halkaisemaan niitä pölkkyjä klapeiksi tai haloiksi, riippuen siis miten olet tottunut niitä kutsumaan. Minusta ne on halkoja, mutta satakunnassa ovat kuulemma klapei.

Tuota klapien tekoa tuolla miehellä kestää sitten noin viikon verran. On meinaan sen verran hidas se sähköinen vehje. Mutta huolellista jälkeä tulee. Olen aina ohi ajaessani miettinyt, että eikö tuon puumäärän olisi kirveellä pilkkonut yhden illan aikana. Samalla saisi hyvää hyötyliikuntaa ja kunto kohenisi.
Masiina ehkä helpottaa, mutta ei ainakaan nopeuta työtä. Mutta täytyy sanoa, että tuo mies on kärsivällinen ja on kyllä pinonnut ne puut sitten todella siistiin pinoon.
Mutta minä olen taipuvainen äänestämään tuollaiset halpishalkaisukoneet vuoden turhakkeiksi, jos joku sitä ehdottaa. Sen verran pitää kirveellä pystyä tekemään ja siitä on hyötyä ruumiillekin.

Kirveestä ja ruumiista ei enää onneksi mitään mieleen tulekaan. Moottoripyöräily on hauskaa, vaikka joskus sateella se on tosi märkää hommaa. Mutta asenne on sellainen, että sateen sattuessa ajetaan sateella.
Hyvää kevään jatkoa kaikille vaan ja miettikääpä kirkossa käymistä. Se voi muuttaa elämäsi pysyvästi.