Ylimääräiset asiat kuuluvat elämään

Tänään on vuoden viimeinen päivä. Huomenna on jo uusi vuosi. Näin viimeisenä päivänä tulee usein katsottua taaksepäin menneeseen vuoteen ja siihen miten se on mennyt.

Lyhyesti sanottuna voin olla aika tyytyväinen kuluneeseen vuoteen omalla kohdallani. Sain kaikki opinnot loppuun, suhtkoht terveenäkin on pysynyt, kotona ja töissä mennyt ihan mukavasti. Kaikilla ei ole mennyt yhtä hyvin sen tiedän, mutta jollakin on varmaan mennyt vieläkin paremmin. Sen verran voin sanoa, että henkilökohtaisella tasolla en voi valittaa. Jos tuleva vuosi on suurinpiirtein samantyypppinen niin mikä ettei, kyllä se kelpaa. Ja jos tapahtuu jotakin dramaattista niin kyllä siitäkin sitten selviää.

Eräs ystäväni sanoi mielestäni viisaasti joitakin vuosia sitten kun päivittelin kaikenlaisten ylimääräisten ongelmien ilmaantumista arjen keskelle. Hän totesi vain, että ovatko ne todella ylimääräisiä? Eikö se pikemmin ole niin että ne kuuluvat ihan normaaliin elämään. Ei se mitään ylimääräistä ole, tiedätkö kovinkin monta ihmistä jolle ei tapahdu sellaisia jossakin vaiheessa. Mielestäni tuo oli viisaasti sanottu. Ylimääräiset kuuluvat elämään.

Tietysti meillä kaikilla on aina haaveita, ettei tule minkäänlaisia vastoinkäymisiä vastaan, kodinkoneet toimivat, kulkuneuvot kestävät, yllättäviä menoja ei ilmaannu ja tietysti pysytään terveenä niin kauan, kuin sitten yleensä kuollaan kuitenkin johonkin sairauteen.
Elämään vaan kuuluu kaikentyyppisiä asioita. Toisille tapahtuu enemmän ja toisille vähemmän niin sanottuja ylimääräisiä juttuja. Jotka eivät sitten loppujen lopuksi olekaan oikeastaan ylimääräisiä. Huomaathan jankuttavan tapani kirjoittaa asioista ; ) Elämä ei ole aina reilua.

Otetaan tuleva vuosi vastaan sellaisena kuin se tulee, ylimääräisiä tapahtumia varmaan jokainen kohtaamme. Osa niistä on hyviä ja osa varmasti harmittaa ja laittaa meidät ahtaalle. Mutta hei, se kuuluu elämään. On parempi keskittyä kokonaisuuteen kuin muutamaan pikku ykistyiskohtaan.
Itse aion tarrautua kiinni siihen elämään johon olen sydämessäni sitoutunut. Elämään Jeesuksen kanssa. Hän hoitaa kyllä sitten niin että saan voimia kohdata kaikki tulevan vuoden tapahtumat. Samaa suosittelen muillekin, usko ei todellakaan ole ylimääräistä.

Suuria tunteita ja värin tunnustamista

Kulunut viikko on sisältänyt monenlaisia tunteita. Viime viikonloppu kului Rovaniemellä Preacher MC:n pikkujouluissa ja siellä sai nauttia vapaasta olosta. Naurettiin, syötiin kinkkua rukoiltiin ja ehtoollista nautittiin ystävien kanssa. Pienessä juhlahetkessä minusta tuli Preacher MC:n täysivaltainen jäsen ja sen merkiksi sain ajoliiviini kaikki kerhon merkit eli niin kutsutut täydet värit. Hyvä on ensi kesällä ajella shovelilla ja näyttää ulospäin että tässä ajelee uskova kaveri. Se tuntuu hienolta.
Sunnuntain ajomatka kotiin meni hyvin ja muistutti taas siitä kuinka monimuotoinen maa Suomi on. Rovaniemellä lähtiessä pakkasta, lumi pöllysi, jopa poroja näkyi. 760 km ajomatkan jälkeen saapui sateiseen mustaan kuraiseen Poriin. Olipa kontrastia yhdelle päivälle.

Tiistaina olikin sitten kauan odotettu jääkiekkokohtaaminen Porin Isomäen hallissa. Ässät saivat vieraaksi oman suosikkijoukkueeni Lappeenrannasta SaiPan. Olin jo elokuussa merkinnyt kalenteriini lopputulokseksi 5-3 SaiPalle. En ollut ihan oikeassa, mutta voittaja oli oikein. SaiPahan sen voitti tietysti. Ässä-kannattajien keskellä seisomakatsomossa oli tunnelma kohdallaan. Ei meitä montaa SaiPan kannattajaa ollut paikalla.
Itselläni oli SaiPan lippis päässä ja tunnustin sitä kautta väriä ulospäin. Muita SaiPan keltamustia värejä ei sitten näkynytkään ennen SaiPan tasoitusta kolmannessa erässä.
Maalia juhliessa huomasin erään tytön, joka varovasti näytti keltamustaa kaulaliinaansa takkinsa alta. Sitten SaiPan tehdessä voittomaalin tuo kaulaliina tuli jo enemmän näkyviin.

Jälkeenpäin mieleeni tuli, että juuri tälläisiä me usein olemme. Helppoahan minun oli tunnustaa värejä ulospäin, kun olin miesporukassa ja Harrikka-takki päällä, pystyin laskemaan sen varaan ettei ihan heti Ässäfanit päälle käy. Mutta tuo tyttö pitikin kaulaliinansa piilossa. Hän ei ehkä vaan uskaltanut näyttää sitä tai ehkäpä taustalla oli pienoinen häpeäntunne, ei halunnut loukata porilaisen joukkueen kannattajia. En tiedä.

Miksi me olemme uskovina tai kristittyinä niin usein sellaisia, ettemme näytä värejämme ulospäin. Hävettääkö uskomme meitä vai missä vika? Luulemmeko, että meidän kimppuumme käydään jos ilmaisemme jotenkin olevamme kristittyjä. Se on oikeasti aika turha pelko. Ei ole vileä kukaan minunkaan päälleni käynyt, päinvastoin. Olemalla aidosti sitä mitä on, herättää enemmän mielenkiintoa toisissa kuin piiloutumalla jonkin roolin taakse.
Ehkäpä me kuitenkin olemme tuon tytön kaltaisia. Uskallamme näyttää "uskovan" värimme vain silloin kun on voittoisa hetki ulkoisti. Voitontunne tuo värit esiin, silloin on helppo olla väriä tunnustava kristitty.

Saat olla SaiPasta mitä mieltä tahansa, tiedän itsekin ettei se ole maamme kovin joukkue ja tuskin sitä tulee koskaan olemaan, mutta se on minun joukkueeni myös silloin kun sillä menee huonosti. Häviön hetkelläkin värit pysyvät esillä.
Samoin on elämäni pastorina, uskovana ja kristittynä. Olen sitä kaiken aikaa, en häpeä evankeliumia, vaikka välillä tunteet saattaa olla mitä vaan.

Tänään on perjantai, päivä ennen itsenäisyyspäivää ja tänään on erilaiset tunteet pinnassa. Aamulla vein meidän vanhan saksanpaimenkoiramme Betan eläinlääkäriin viimeisen kerran. Betan elämä päättyi rauhallisesti nukutuksessa. Enää ei ole kipua, enää ei ole iho-ongelmaa, enää ei tarvitse vahtia ruokakuppia Jullelta. Tiedän, eläin se vaan oli, saatat sanoa, mutta se ei estä tunteiden tuloa. 7-viikkoisesta pennusta jää monta hauskaa muistoa yhdeksän vuoden jälkeen. Suuria tunteita nekin.

Tulevaisuus on tulevaisuutta isänpäivänäkin

Kuukausi meni etten ole ehtinyt kirjoittaa tänne mitään. Tietysti voidaan miettiä, että onko minulla yksinkertaisesti ollut niin kiire ettei ole ollut aikaa kirjoittaa mitään. Vai onko niin, ettei ole ollut mitään kirjoitettavaa, joka taas tarkoittaisi ettei ole mitään jaettavaa tai ajatuksia ollut kokonaiseen kuukauteen. Todellisuudessa kumpikaan vaihtoehto ei pidä paikkaansa.

Kiirettä on kyllä ollut, mutta olen viettänyt myös vapaata aikaa ja suorastaan ollut lomalla muutaman päivän. Monta työtehtävää on täytetty, ihmisiä kohdattu, puheita pidetty kirkossa ja muualla. Eli kyllä ajatuksiakin on ollut.

Pari viime päivää kului Helsingissä Global Leadership Summit -tapahtumassa. GLS oli taas yhtä innoittava kokemus kuin kahtena edellsenä vuonnakin. Siellä oma kutsumus vahvistui ja monta sisäistä päätöstä tuli tehtyä. Voi puhua eräänlaisesta kompassisuunnan tarkastamisesta omassa elämässä niin henkilökohtaisella kuin työntekemisen tasoilla.
Tulevaisuus on tulevaisuutta, sen minkä siitä voi sanoa on, että odotan sitä mielenkiinnolla.

Näin isänpäivänä joudun jokavuosi myös katsomaan jonkinverran taaksepäin. En vuosiin ole ottanut yhteyttä omaan isääni, milloin milläkin tekosyyllä. Taustalla on se todellisuus ettei keskinäiset välimme ole olleet kovinkaan lämpimät nuoruusvuosieni jälkeen.
Tänään yritin jo oikeasti soittaa, mutta numero ei ollutkaan käytössä, eikä ainakaan numerotiedustelusta saanut uutta numeroa. Pitää nyt miettiä miten tästä jatkaa. Yritänkö saada numeron jotakin muuta kautta jo tänään vai siirrankö sen ensivuoteen. Olenhan päässyt jo kuitenkin alkuun tässä asiassa. Yritin sentään. Ehkä ensi vuonna jo onnistuu. No, se jää nähtäväksi.
Sydämestäni toivotan hänelle hyvää isänpäivää jokatapauksessa. Eihän minua olisi ilman häntä ja se olisi kyllä ollut suuri menetys Ullalle ; ).

Hyvää marraskuun pimeyttä ja käykää siellä missä elämä voi todella muuttua.

edittiä kaksi tuntia myöhemmin:
Löysin numeron ja soitin isälleni tänään. Ei paha.

Kirjoittakaa suomi-kaanaankieli-suomi sanakirja

Nyt on kyllä pakko tästä asiasta laittaa muutama rivi kun kohtasin pitkästä aikaa erään pelkkää kaanaankieltä puhuvan henkilön.
Tarkennuksena niille, onneksi teitä vielä on, jotka eivät tiedä minkälaisia henkilöitä nämä ovat, yritän tehdä lyhyen kuvauksen kaanaankielisistä henkilöistä.
Kaanaankieltä puhuva on itseään kristittynä pitävä henkilö, joka käyttää puheessaan suurimmaksi osaksi erilaisia sanontoja, joiden tausta on enemmän tai vähemmän raamatun teksteistä.
Esimerkkinä voi mainita kuinka jokin hengellinen tilaisuus on ollut tosi väkevä tilaisuus. Tai toisena esimerkkinä se, kuinka jotain ihmistä arvioidaan sillä kuinka palava hän on.
Tottakai työni puolesta ymmärrän ainakin suurin piirtein mitä nuo ihmiset haluavat sanoa. Väkevästä sinällään tulee minulle muuten mieleen vain Turun Sinappi ja jos joku olisi oikeasti palava, niin kyllä sitä soittaisi palokunnan paikalle.

Mutta en vaan tajua miksi jonkun pitää viljellä tuollaista normaalissa keskustelussa. Kuten sanottua kohtasin erään henkilön, jonka kanssa yritin keskustella ja kysellä mitä hänelle kuuluu.

Vastaus oli vain, että kyllä on Herra ollut hyvä viime aikoina ja avannut uusia ovia. No jatkoin siitä, että mitä hyvää olet sitten kokenut ja miten Jumala on johdattanut. Jatko oli sitten, että tuntuu jotenkin niin palavalta tuo uskonelämä ja siunauksia on tulossa. En antanut periksi vaan jatkoin keskustelua lisää. Mitä sinulle sitten on tapahtunut, oletko mukana jossakin toiminnassa, oletko kohdannut toisia ihmisiä ja kertonut omasta uskostasi heille.
Vastaus oli vain, että pitäisi herätä uneliaisuuden hengestä, todistaa enemmän ja odottaa suurempaa voitelua, niin sitten pelastuksen virta saisi kohdata useampia ihmisiä.

Tunnin keskustelun jälkeen en ollut yhtään viisaampi siitä, mitä tuolle ihmiselle oikeasti kuului. Hän oli piilossa kaikkien hienojen hengellisten sanojen ja käsitteiden takana, mutta mitään todellista ei tullut esille. Hienoja fraaseja kyllä, mutta jos joku ulkopuolinen olisi ne kuullut niin ei mitään tolkkua olisi saanut. Kun en saanut minäkään. Ja olen sentään pastori, jonka pitäisi nuo tietää.

Kirjoittakaa siis joku kunnon sanakirja suomi-kaanaankieli-suomi, jonka voisi aina kaivaa esille kun kohtaa noita ihmisiä. Olisi edes pieni mahdollisuus saada selville mitä he oikeasti ajattelevat.
Tai toisena vaihtoehtona on tietysti , että jokainen meistä lopettaisi sellaisen kielenkäytön omalla kohdallaan. Vai pelkäämmekö väkevyyden menettämistä?

Älkää kysykö mistä johtuu väkivalta

Niin se aika vaan kuluu ettei huomaakaan. Kuukausi meni ilman yhtään kirjoitusta tänne. Syyskuussa on tapahtunut maailmalla paljon. Traaginen kouluammuskelu tapaus Kauhajoella ei varmaan ole jättänyt ketään kylmäksi.
Itselleni tuo tapahtuma vahvisti vain lisää työhalua lasten ja nuorten parissa. Heihin pitää satsata voimavaroja lisää.

Olen jo monien vuosien aikana kuunnellut säännöllisin väliajoin Pelle Miljoonan vanhaa laulua: Älkää kysykö mistä johtuu väkivalta.
Tuon laulun sanat kertovat siitä tyhjyydestä ja välinpitämättömyydestä mitä liian moni kasvatusvastuussa oleva vanhempi tai aikuinen osoittaa nuorille. Suosittelen Pellen laulua kaikille kuunneltavaksi, se on ajankohtainen yhä uudestaan ja uudestaan.

Laita vaikka toive Radio Suomen kanavalla lauantaisin kuultavaan Entisten Nuorten Sävellahjaan, jos et sattumoisin omista levyä. Moni harras kristitty ei varmaankaan sitä omista, mutta minulta löytyy kyllä jos olet samoilla nurkilla. En muuten ole Pellen kanssa kaikista asioista samaa mieltä, mutta tuon laulun sanoma on kohdallaan.
Paras mitä voimme lapsille ja nuorille antaa on meidän omaa aikaamme ja läsnäoloamme.

Muuten syyskuu on mennyt itselläni mukavasti kaikin puolin. 12-vuotis hääpäivääkin saimme Ullan kanssa viettää. Ei huonosti lainkaan.

Hymy korvissa -75 HD FLH

Ihan poskiin koskee kun tuntuu siltä, että on hymyillyt koko päivän. Tai oikeastaan se alkoi jo eilen eli perjantai-illalla ajaessani Imatralta kohti Lappeenrantaa allani juuri vaihdossa saamani uusi moottoripyörä. Tai eihän se tietysti enää uusi ole, mutta minulle kylläkin. Siis se on tuossa etualalla oleva musta, kun takana näkyy edellinen vekotin.
Uusi mopotin on oikea rokkimoottori, Harley- Davidson Shovelhead FLH vuosimallia -75. Oli vaan niin kiva tunne ajaa sitä, kulki maantiellä kuin junanveturi. Eilen illalla ei huomannut yhtään, että ulkoilma oli todella kylmä pimeän tultua.
Ja sama ilo jatkui tänään kun kotimatka Lappeenrannasta Poriin alkoi Satama-Sannin vetyaterian jälkeen pohjoistuulen puhaltaessa, mutta onneksi ilman sadetta. Kuva vielä pitkistä pakoputkistakin, toimii vaikka kottikärryn aisoina heh...
Ei tässä tämän enempää nyt jaksa löpistä, moottoripyöräily on hyvä harrastus, mutta Jeesus on elämä. Ja muistakaa siis käydä kirkossa, siitä voi usko uudistua.

Ikävä sähköposti

Minä saan sähköpostia aika paljon päivittäin. Otsikko kertoo yleensä paljon viestin sisällöstä ja sen perusteella osaa sitten reagoida oikealla tavalla.

Tänään kuitenkin tuli viesti, joka pysäytti siihen paikkaan. Otsikkona oli vain pelkkä suruviesti.
Erään Raimon äiti ja sisaret olivat lähettäneet kaikille Raimon sähköpostista löytyneisiin osoitteisiin ilmoituksen Raimon kuolemasta.
Hän oli jonkintyyppisessä mopo-onnettomuudessa lauantaina ja kuollut sen seurauksena.
Tuo viesti pysäytti kesken maanantai-illan. Ei enää ollutkaan niin tärkeitä juttuja tehtäväksi.

Rupesin siinä samalla muistelemaan niitä juttuja joita olin hänen kanssaan jutellut vuosien varrella. Tietokoneeltakin löysin kuvan hänestä, kun hän osallistui seurakuntamme Jazz-aktioon muutama vuosi sitten. Kuvassa minä ja Raimo istumme kirkon penkissä ja muistan yhä edelleen rukousaiheet, joita hän toi silloin esille. Vuosien varrella hän soitti aina välillä, laittoi lisää rukousaiheita, jotak liittyivät häneen itseensä tai toisiin ihmisiin ja tapahtumiin.

Enää noita viestejä ei tule. Viimeinen viesti oli Raimon läheisten lähettämä suruviesti.
Niitä ei kukaan haluaisi saada, mutta nekin kuuluvat osana elämäämme.
Raimon muistoa kunnioittaen ja tietoisena siitä, että hänellä on nyt parempi olla Herransa luona.

Oikeassa olemisen pakosta

Olen viime päivinä seurannut erään yhteiskristillisen porukan keskustelupalstan hengellistä keskustelua. Keskustelu lähti liikkeelle jostakin profetiasta, siirtyi sen jälkeen kastenäkemyksien eroihin ja sitten olikin soppa valmis.
Yksi keskustelija alkoi jo alussa tahallaan provosoimaan toisia, eikä sitten kestänytkään sitä kun hänelle vastattiin mielestäni selkeästi ja perustellusti.

Kaveri teki omat johtopäätöksensä ja päätti niinsanotusti jättää kyseisen "hiekkalaatikon". Ihmetyttää vaan kun ensin itse provosoi toisia, eikä sitten kestänytkään vastaväitteitä.

Se mikä on kaikkein ihmeellistä on juuri tuossakin keskustelussa esille tullut oikeassa olemisen pakko. Toiset liittivät kysymyksiin kaikenlaisia uskonnollisia perinteitä, toiset roimivat raamatunjakeilla. Erityisesti tuli esille ns. valtakirkon vankkumattomien kannattajien peräänantamaton oikeassa oleminen. Perusteena tuntui itseasiassa olevan eniten kirkon kokoluokka tai ns. jäsenien lukumäärä.
Siinä vaiheessa kun vapaiden suuntien edustajat ryhtyivät perustelemaan omia näkemyksiään niin kirkkohistorian kuin raamatun avulla, niin nuo kunnon luterilaiset vetivät herneen nenään.

He olivat selkeästi liikkeellä sellaisella ennakkoasenteella, että ovat oikeassa joka tapauksessa. Aivan sama mitä toiset ajattelevat. He vaativat toisilta suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää, mutta itse eivät antaneet merkkiäkään toisten mielipiteiden hyväksymisestä. Oikeassa on pakko olla itse, eikä kukaan muu.

Se miksi tästä kirjoitan näin on se, että tuon keskustelun seuraaminen vahvisti taas omaa asennettani siitä, että yhteiskristillinen toiminta on kyllä mukava ajatus ja toive, mutta käytännössä se usein kaatuu juuri tuohon oikeassa olemiseen. Aina on joku, joka haluaa olla välttämättä oikeassa ja jos se ei muille sovi niin sitten viedään lelut muualle.

Itse olen toisaalta hyvinkin yhteiskristillinen siinä mielessä, että minulle ei ole niin väliä mihin porukkaan kukin kuuluu. Henkilökohtainen Jeesuksen seuraaminen riittää mielestäni hyvin. Mutta jollakin tavalla käytännön kokemukset ovat opettaneet, että ns. yhteiskristillinen toiminta on monesti käytännössä vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Ja tämän takia en enää itse niin jaksa innostua misytään valtavista yhteiskristillisistä jutuista, vaikka olisivat kuinka hyviä tahansa. Koska jossain vaiheessa siellä tulee vastaan joku, joka haluaa olla sitten oikeassa. Ei tämä tietysti mikään uusi asia ole, kirjoittihan Paavalikin korinttilaisille, että heillä on puolueita keskenään, joku oli Apolloksen, joku Paavalin ja joku jopa Kristuksen kannattaja. Jo silloin oltiin oikeassa ja siitä huolimatta evankeliumi on mennyt eteenpäin pari tuhatta vuotta.

Olen vuosien varrella huomannut, että monet yhteiskristillisyyden vahvimmat kannattajat ovat sellaisia, jotka eivät todellisuudessa pysty asettumaan oman seurakuntansa auktoriteettien ja sääntöjen alle. Heille yhteiskristillisyydestä tulee keino päästä toteuttamaan omia ajatuksiaan vapaasti ja rajoittamatta. Kaikki toimii hyvin niin kauan kuin kaikki muut ovat samaa mieltä asioista, mutta yleensä hyvin pian joku on erimieltä ja siinä sitä sitten taas ollaan. Oikeassa on oltava, pakosta, muuten ei tule mitään.

Yritetään kestää toisiamme, vaikka meistä tuntuisi joskus, että toinen on aivan väärässä ja minä itse oikeassa. Kyllä Jeesuskin meitä kesti, vaikka hän oli varmasti oikeassa kaikessa, ihan oikeasti.

En muuten osallistunut alussa mainitsemaani keskusteluun, koska minähän olisin ollut pakostakin oikeassa omissa kommenteissani, niinkuin nytkin... ; )

Eetunaukiolla oli hyvä olla

Oltiin sitten tänään lauantaina 9. elokuuta Eetunaukiolla ihmisten keskellä laulamassa hengellisiä lauluja ja tunnustamassa vähän väriä. tapahtuma meni hienosti. Ilohuudon tytöt lauloivat ensin ja sen jälkeen pastori Hannu Grönroos lauloi lisää ja puhui aina väliin jotakin.

Itseäni jotenkin siunasi kun seurasin porilaisten reagointia siihen mitä lavalla laulettiin ja sanottiin. Ihmiset istuivat läheisessä kahvilassa ja kuuntelivat hengellistä musiikkia, samaa tapahtui viereisellä kaljaterassilla. Monen pää, kädet tai jalat heiluivat rytmin mukaan, eikä minkäänlaista häiriötä tapahtunut.

Siinä katsellessani tunsin suurta iloa ja mielihyvää, että me uskovat kerrankin annettiin oikeasti ihmisille hyvä kuva itsestämme. Ei tarvinnut tulisia parannussaarnoja, ei yhtään tuomion sanaa siitä, miten syntisiä ne ihmiset siellä terassilla olivat. Sanoma, mikä tuli esille niin laulujen kuin pienten puheenvuorojen kautta, kertoi Jumalan rakkaudesta yksilöihmnistä kohtaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta.
Jumalan hyvyys vetää ihmistä todelliseen kääntymiseen ja silloin on lähtökohta oikea. Tälläisiä tapahtumia pitää järjestää lisää tulevaisuudessakin.

On vielä pakko mainita siitä kuinka sää muuttui aurinkoiseksi juuri oikealla hetkellä. Usean viime päivän ajan Porissa on tullut vettä ja moni ajattelikin, että mitä tästä ulkoilmatapahtumasta oikein tulee. Jos sataa vettä niin ei kaupungissa ole yhtään ihmistä liikkeellä ja homma olisi aika turhaa kun ei olisi kuulijoita.
No tietysti asiaa sitten rukoiltiin ja täytyy taas sanoa, että ajoitus oli aika täydellinen ilmojen Herralta.
Aamulla taivas oli tumman pilvinen, tunti ennen alkua tuli muutama sadepisara alas. Mutta kymmentä vaille taivas aukeni, pilvet väistyivät ja aurinko alkoi porottamaan täydellä teholla. Luvatut sadekuurot pysyivät poissa ja saimme nauttia kesäisestä päivästä. Jumala ei jättänyt meitä pulaan.
Joku saattaa tietysti ajatella, että teillä oli vain tuuria, mutta kyllä kyseessä on jotakin paljon parempaa. Meillä on rukouksia kuuleva Jumala. Ja siitä voi kuulla lisää kun käy seurakunnan tilaisuuksissa. Siis tervetuloa käymään.

Näin tällä kertaa, iltapäivän vietinkin sitten katsomalla Forssan raviradalla katsoen moottoripyörien maaradan SM-kilpailuja. Kahjoja kuskeja, raviradan suoralla vauhtia ennen mutkaa melkein 200 kmh eikä pyörissä jarruja lainkaan ja kaverit nauttii hommasta. No siitä joskus ehkä enemmän.

Tältä näyttää muuten mopo nyt

Noi ei nyt sentään tuollaista harmaata kahta huonetta ja keittiötä ole tullut laitettua. Kuvassa Roy Rissasen ns. "kemiallinen käymälä" joka sattui vaan sopivasti yhden peräkärryn eteen parkkiin. Tai eihän näistä aina tiedä...


Tässä näkyy minun sportsterin tankki keskustelua herättävän tekstin kanssa. Ai mitä siinä lukee. Turhuuksien turhuus sanoi saarnaaja. Moottoripyöräily on kivaa ja tärkeää, mutta on jotakin tärkeämpää ja se liittyy läheisesti seurakuntaan ja kirkossa käyntiin. Mieti sitä...

Lomat on pidetty ja nyt eteenpäin syksyä päin

Lomat on pidetty, muutamalla leirillä oltu ja kesä on siinä vaiheessa, että voi suunnitella sienimetsään menoa, jos sattuu sienistä tykkäämään. Minä en kyllä erityisesti välitä muista kuin kanttarelleista ja ne voissa paistettuna kermalla höystettynä.

Tänään on itseasiassa olympialaisten avajaiset. Pari viikkoa on taas kisahuumaa. Varmaan tulee itsekin jotain katseltua. Hienoa se on kun toiset kisaa ja saa itse lötköttää sohvalla.

Lomareissulla tuli ajettua moottoripyörällä vajaa 3000 kilometriä aina Rovaniemelle, Posiolle, Joensuuhun ja Lappeenrannan kautta kotia. Kolme ajopäivää meni sateessa, mutta hienoa oli.

Matkan varrella sattui kaikenlaista. Se harmittaa kun ei tullut otettua kuvaa siitä kun Tommin pyörästä loppui bensa ja tankattiin minun tankista juomalasiin bensaa ja taas matka jatkui eteenpäin. Matkalla tien päällä unohtui kaikki työhuolet ja sai todella levätä. Monta juttua jäi mieleen ja on pakko sanoa, että kyllä on koti-Suomi kaunis maa.

Itä-Suomen järvimaisemat tuntuivat itsestäni kaikkein parhailta. Sitä kun on Saimaan rannalla kasvanut, niin ei siitä pääse.

Tapahtuipa eräällä pienellä huoltoasemalla jossain Joensuun ja Punkaharjun välillä, että saimme oikein tankkauspalvelua. Saapuessamme huoltsikalle, en ehtinyt edes kypärää ottaa päästä kun huoltamon mies tuli tankkaamaan pyörät. Sanoin, että voin kyllä tehdä sen itsekin, mutta ei, palvelu pelasi ja sitä annettiin. En tiedä onko muualla vielä nykyisin samanlaista. Jäi jotenkin hyvä mieli tuollaisesta pikkujutusta. Kyllä tässä tehostetussa maailmassa on jotain hienoa menetetty.

Pari päivää sitten silmiini osui erään kodinkoneliikkeen mainosteksti. Ahdistaako arki -siinä kysyttiin. Ja jos ahdistaa niin tule ostamaan kodinelektroniikkaa niin ahdistus häviää.

Kyllä jotenkin tuntuu hullulta, että annetaan kuva ihmisille, että ostaminen on ratkaisu arjen ahdistukseen. Annetaan kuva siitä, että mitä enemmän ja uudempia tavaroita hankit niin silloin elämäsi muka helpottuu. Tosiasiassa ahdistus monella vain kasvaa yhteiskunnassamme eikä uusien kodinelektroniikan osto ole siihen mikään ratkaisu.

Todellinen apu löytyy Jumalalta, sen tiedän omasta kokemuksesta. Jeesus kohtaa meitä, eikä siihen mitään elektroniikkaa tarvita. Nyt meinaa taas mennä saarnan puolelle, pitää lopettaa. Käykää hyvät ihmiset kirkossa, siinä saattaa elämä muuttua pysyvästi.

Valmistuminen varmistui

Kyllä. Nyt voi huokaista helpotuksesta. Juuri äsken luin sähköpostista lopullisen varmistuksen lopputyöni hyväksymisestä ja tutkinnon saamisesta. Se urakka on nyt virallisesti ohi.

Näin keväällä moni muukin valmistuu eri kouluista. Itseäni on aina ihmetyttänyt suomalaisten suuri arvostus ylioppilastutkintoa kohtaan. Tuntuu joskus, että ihan kuin ylioppilaat olisivat jotenkin fiksumpia kuin ne jotka eivät ole tuota kolmen vuoden lukiota käyneet.
Ei kai joku valkolakin saaminen tee kenestäkään sen viisaampaa, ainakin kun ajattelee nykyistä tasoa millä lukioihin päästään. Ei tarvitse ysiluokkalaisen keskiarvo olla kovinkaan korkea.
Kyllä moniin ammatillisiin oppilaitoksiin vaaditaan huomattavasti parempaa päästötodistusta peruskoulusta.

En ole itse lukiota käynyt, eikä syynä ollut huono koulumenestys. Päinvastoin peruskoulun päästötodistukseni keskiarvo oli melkein yhdeksän ja sillä olisi päässyt ihan mihin lukioon vaan jos olisin halunnut. Mutta en halunnut. Tietysti jäi hyvät lahjat saamatta sukulaisilta kun ei koskaan tullut valkolakkia päähän, mutta on tässä pärjäilty silti ilman niitäkin.
Isoisäni oli melkeinpä ainoa joka tuki sen aikaista päätöstäni, muu suku piti melkeinpä hulluna, kyllä lukioon olisi pitänyt mennä. No hulluna minua saa kyllä pitää, matkan varrella on saanut kuulla paljon muutakin.

Jollakin tapaa minua vaan häiritsee näin keväisin liiallinen keskittyminen ja arvonanto pelkästään ylioppilaille. Kyllä he tunnustuksen ansaitsevat, en sitä sano, mutta ei vähätellä esimerkiksi kolmen vuoden kemianprosessinhoitajan tutkinnon ja sitä kautta ammatin saaneita. He ovat joutuneet tekemään paljon töitä sen eteen. Ei unohdeta sitä.

Hyviä valmistumisjuhlia kaikille yli ja alioppilaille. Että tämmöstä tänäyönä.

Iso rutistus takana

Vihdoinkin, viime yönä sain valmiiksi lopputyöni liittyen Master of Divinity-tutkintooni. Meinasi jo usko välillä loppua, kun sitä värkkäsi päivät ja yöt. Ei tännekään ehtinyt mitään laittaa kun elämä keskittyi vaan muuhun kirjoittamiseen ja asioiden pähkäilyyn. Mutta nyt se on valmis. Yöllä puolen viiden aikaan sain sen lähetettyä eteenpäin arvosteltavaksi. Jotain hyötyä tästä nykuytekniikasta sentään. Napinpainallus vain ja se on siinä.

Eilen illalla meni sitten vielä kaiken muun touhun keskellä talon likakaivo vähän tukkoon ja saunareissulla meinasi tulva iskeä suihkussa. Vesi ei mennytkään kaivosta alas, vaan tuli sieltä ylös nilkoille. Ei muuta kun vaatteet takaisin päälle, kaivon luokse aukaisemaan tukosta ja sitten taas takaisin saunaan pesulle.

On se merkillistä, että ei muista sellaisia välitarkastuksia tehdä, tai muistaa, mutta ei tee kuitenkaan. Kyllä kaivon tarkastus oli käynyt mielessä monta kertaa, mutta kun se on tuolla pihalla ja pitää pari kanttakin nostaa sivuun, niin tekemättä jäi. Tyypillistä.

Nyt keskityn pari päivää moottoripyörän harrastamiseen. Sain sen sentään kasattua kaiken muun kiireen keskellä. Nätti armeijan mattavihreä väri pinnassa. Etulokasuojaa ei vielä ole, pitää toivoa kuivia ajokelejä. Pitää käydä ottamassa kuva moposta ja laittaa näytille tännekin.

Hyvää toukokuun alkua muuten kaikille.

Kolmen sekunnin sääntö

Eilen se sitten lopullisesti varmistui. Tuo ulkoministerin vaihtuminen, mistä viimeeksi lopussa mainitsin. Tekstiviestit tekivät tehtävänsä ja skandaali oli valmis. En halua siihen sen enempää puuttua, mutta täytyy myöntää, että en tapahtuneesta kyllä ole yhtään yllättynyt.

Kohtasin kerran tämän ex-ulkoministerin lentokoneessa ja tämä nykyinen skandaali vain vahvisti vaikutelmaani miehen mielenkiinnon kohteista. Työnsä mies hoitaa varmasti kunnolla, mutta muut kiinnostukset ja heikkoudet ovat sellaisia, ettei ainakaan herätyskristillisessä seurakunnassa kovin suotuisalla silmällä katseltaisi. Ja kuten on nyt huomattu, niin ei oikein muuallakaan.

Tuota asiaa seuratessani mieleeni nousi kolmen sekunnin sääntö, jonka luin vuosia sitten jostakin parisuhde / avioliittokirjasta. En nyt muista kirjan nimeä tai kirjoittajaa, mutta hyvä kirja se oli.

Tuossa säännössä on kysymys siitä, kuinka kauan katse jää kiinni johonkin näkymään. Kirjoittaja otti esimerkiksi kuningas Daavidin, joka eräänä yöllä linnansa katolla ollessaan näki kauniin Batseban peseytymässä. Ei tarvitse paljon mielikuvitusta ymmärtääkseen, että Daavidin katse jäi kiinni tuohon kauniiseen näkymään. Joku on joskus sanonut, että Batseba oli tarkoin valinnut peseytymispaikkansa tietäen Daavidin käyvän linnansa katolla yöllä. Tarkoitus tai ei, niin Daavidin katse osui ja kiinnittyi tuohon naiseen jokatapauksessa. Ja se oli ratkaisevin juttu koko tapahtumassa. Seuraukset olivat karmaisevat. Kertomuksen löydät kokonaisuudessaan Toisesta Samuelin kirjasta luvusta 11.

Mutta takaisin tuohon 3 sekunnin sääntöön.

Kirjoittaja oli sitä mieltä, että tuossa kolmessa sekunnissa menee eräänlainen raja. Jos katsoo pitempään jotakin niin se alkaa vaikuttamaan ihmisen mielessä. Näkymä jää mieleen ja jos se jää mieleen, niin väärästä kohteesta ajatukset saattavat saada aikamoisen vauhdin ja seuraukset saattavat olla sellaisia, jotka johtavat esimerkiksi runsaaseen tekstailuun ja erottamiseen korkeasta virasta.

Älä anna siis katseesi jäädä kiinni vääriin juttuihin liian pitkiksi aikoihin. Kyllä tuossa säännössä varmasti jotakin perää on.

Mitä tulee kuningas Daavidiin, niin ei pidä unohtaa, että kaikista virheistään ja heikkouksistaan huolimatta Daavidia kuvataan Jumalan mielenmukaiseksi mieheksi. Ei tapahtumat Batseban kanssa varmaan olleet oikein, mutta Daavidin Jumalan mielenmukaisuus tulee esille hänen katumisessaan ja nöyrtymisessään. Hän tunnusti virheensä ja sai anteeksi.

Mitä tulee muuhun elämään, niin on hienoa, että kesä lähestyy. Kuluneen viikon aikana olen kyllä ollut väsynyt aamuisin kellojen siirron takia, mutta kaikkeen tottuu. Itse olen sellainen iltaihminen ja aamut ovat tuskaa ilman kellonajan siirtoakin.

Autotallissakin sain oltua moottoripyörän muokkaamisen parissa yhden päivän, Siinä ajatukset tyhjenee kaikesta ylimääräisestä, kun täytyy keskittyä teknisiin asioihin ja saa vähän rasvaa sormiinsa samalla. Mielihyvä jälkeenpäin siitä kun katselee itsetekemäänsä osaa tai teknistä ratkaisua on monesti sanoinkuvaamaton. Saisipa vaan kaikki osat piakkoin, niin pääsisi maalaamaan ja kasaamaan harrikan sitten nopeasti ajokuntoon, kun näyttää nuo tiet kuivuvan kovaa vauhtia.

Ei muuta kuin hyvää kevään jatkoa ja katselkaa pitkään luonnonheräämistä kasvuun, parempi sekin kuin tukiaiset...pitää taas kirjoitella joku päivä.

Laitanpa vielä mukaan kuvan kaksoistulppaanista meidän pihalta viime keväältä. Sitä voipi katsella vähän pitempääkin...

Ristin tieltä tunnelmia

Tässä sitä taas koneen äärellä ollaan. Joitakin ajatuksia voisi kirjoittaa nettiin ihmeteltäväksi. Viikko sitten oli pääsiäisen aika ja pitkäperjantaina kävin vaimoni ja tuhansien muiden porilaisten tavoin katsomassa Ristin tie -näytelmää Jeesuksen viimesistä hetkistä Porin kaduilla. Kaikkia kohtauksia emme päässeet kovin läheltä katsomaan tungoksen takia, mutta ovathan nuo tapahtumat aikalailla tuttuja, ettei se haitannut vaikkei kaikkea nähnytkään.
Se mikä päällimmäiseksi jäi mieleeni koko tapahtumasta liittyi ennenkaikkea muihin katsojiin.

Eräs mies oli paikalla perheensä kanssa, lierihattu päässä ja mukeissa jotain sisäisesti lämmittävää. Kuulin siinä sivussa kuinka mies vain päivitteli, ettei tässä ole mitään järkeä, katsoa nyt jotain näytelmää 2000 vuotta vanhasta tapahtumasta. Mies otti perheensä ja lähti pois kesken. Niinhän se on, että toisten mielestä ei uskossa olekaan mitään järkeä.
Sen jälkeen kulkiessamme näytelmää seuraten, mietin millainen tilanne Jerusalemissa on täytynyt olla silloin 2000 vuotta sitten. Voin hyvin kuvitella kuinka ihmisjoukot kulkivat samalla tavalla ympärillä ja yrittivät nähdä mitä oikein tapahtuu. Harva tai oikeastaan kukaan ei ymmrätänyt mitä Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa oikeastaan tapahtui. Suurimmalle osalle se oli vain julmaa näytelmää, sirkushuveja kansalle. Samaa huvia se taitaa olla monille nykyisinkin.
Ylösnousseen Jeesuksen kohtaaminen muutti silloin kaiken ja sitä se voi tehdä tänäänkin. Ilman sitä Jeesuksen ristinkuolema jää helposti vain pelkäksi näytelmäksi ilman todellista kosketuskohtaa elämäämme. Ja se ei ole Jumalan tarkoitus, hän ohjaa osallistumaan elämään.

Mitä tässä nyt muuta tällä kertaa kirjoittaisi pastorin arjesta. Harley on tallissa vielä kasausvaiheessa. Ei meinaa aika riittää laittamaan sitä kuntoon mutta eiköhän se ennen huhtikuun loppua ajokunnossa taas ole.
Töitä riittää muutenkin, tuskin niitä tekemällä loppuun saa kuitenkaan. Kesäaika lähenee, pitääkin ruveta siirtelemään kelloja.

Seuraavalla kirjoituskerralla taitaa olla Suomella jo uusi ulkoministeri, jos tätä vauhtia tekstiviestejä julkaistaan. On siinäkin semmoinen soppa, että ei voi tajuta...

Jumala osaa yllättää vielä

Viime aikoina on taas olut niin kiire ettei tännekään ole mitään ehtinyt kirjoitella. Kai se vaan kuvastaa sitä ettei toisaalta ole mitään oikeaa sanomistakaan ollut.
Kotona on tullut tehtyä remonttia, sain ystäväni Tommin kanssa rakennettua yhden väliseinän taloomme ja sain kunnollisen työhuoneen itselleni suurine työpöytineen.

Töiden puolesta oli parisen viikkoa sitten tv:n Satuhäät ohjelmaan tuleva häätoimitus. Mielenkiintoinen kokemus näin pastorin osalta, kun oli tv-kamerat jo hääharjoituksissa kuvaamassa. Mikrofoni rintaan roikkumaan vaan ja sitten menoksi.
Itse hääpäiväkin meni komiasti, kamerat tuli sakastin puolelle ennen toimitusta kun valmistauduin just ennen kirkon puolelle menoa.
Vähän hirvittää mitä sitä on tullut suustaan päästeltyä, saa sitten ensi talvena kauhulla katella telkkarista. No kai kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta tässä tapauksessa kun saa Jumalan tahdosta puhua julkisesti.

Itseäni kosketti nyt omassa seurakunnassa pidetty ehtoollishetki ihan erityisellä tavalla pari päivää sitten. Minulla on usein tapana lukea jokin raamatunpaikka aina yhden ehtoollispöydällisen jälkeen juuri niille ihmisille, jotka siinä ovat. Tällä kertaa tuntui oikein erityisesti, miten nuo kohdat osuivat juuri oikein. En niitä suunnittele koskaan etukäteen, vaan otan ihan sillai summamutikassa jakeen tai kaksi, mikä tuntuu oikealta juuri siinä hetkessä. Samana iltana sain jo kuulla kahdelta ihmiseltä, miten he olivat kokeneet kuinka Herra rohkaisi heitä noiden sanojen kautta.

Samassa ehtoollishetkessä oli toinenkin erikoinen piirre. Luulin yhdessä vaiheessa jo ettei ketään ole enää tulossa, mutta pari miestä lähestyikin sitten alttaria. Katselin vähän hätäisesti siinä, että riittääkö ehtoollispikarit ja leipä vielä heille. Valto, joka avusti ehtoollisenjaossa sanoi siinä hetkessä, että älä pastori hätäile, kyllä viiniä ja leipää riittää vielä, anna heidän tulla vaan.
Hän tarkoitti noilla sanoilla vain varmaan, että ei hätää, kaikki riittää, eikä sen enempää.

Mutta siinä hetkessä tunsin jollakin tavalla, miten Jumala mursi minua ja koin sydämessäni oikein sellaisen tunteen, että vielä riittää Jeesuksen verta puhdistamaan syntejä. Anna ihmisten tulla kun se on vielä mahdollista. Antaessani leipää esilletulleelle miehelle, kyyneleet tulivat silmiini ja sain tuskin mitään sanottua. Mielessäni oli vain ajatus, vielä tätä riittää, mutta tulee aika, jolloin se on sitten loppu. Nyt on mahdollista tulla Jeesuksen luo ja voi saada syntinsä anteeksi, mikä valtava kiitoksenaihe. Jumala puhui Valton arkisten sanojen kautta siinä hetkessä minulle.

Kirjoitan tämän ihan sen takia, kun itse sain kokea siinä hetkessä niin valtavaa Jumalan läsnäoloa etten osaa sitä edes kunnolla selittää, enkä pitkään aikaan ole mitään vastaavaa kokenut. Jumala osaa yllättää, onneksi. Vielä riittää anteeksiantoa.

Pitää taas kirjoitella lisää mahdollisimman pian.

Pastorin mopo

Pitää nyt laittaa kuva tuosta poikavuosien haaveesta, joka viimein pari vuotta sitten toteutui.

Tuo kuva on tammikuu alkupuolelta, mutta enää ei pyörä tuolta näytä vaan muokkaus on menossa. Saa sitten keväällä nähdä minkälainen tulee.

Eikö sitä sanota, että kun itse tekee niin saa sellaisen kuin sattuu tulemaan. Pitää laittaa sitten lisää kuvia kun saa valmiimpaa.

Miten on niin kiire aina

Se on kyllä merkillistä miten sitä on muka niin kiire aina. Nyt vasta ehdin tänne uudestaan kirjoittamaan, mutta eiköhän tämä tästä yleisty kun pääsee taas vauhtiin.

Olen yskinyt kolmisen kuukautta ja lääkärit eivät löytäneet mitään syytä siihen. Keuhkokuvat olivat puhtaat, verikokeet kunnossa, ukossa ei mitään vikaa, paitsi yskä jatkui.
Viime viikolla sitten jouduttuani akuuttipäivystykseen lääkärit osasivat tehdä diagnoosin refluksisairaudesta ja määräsivät lääkettä siihen. Parin päivän kuluttua vaikutus oli jo huomattava. Olo paranee vauhdilla, yskä helpottaa ja voimat tuntuvat palautuvan kaikenaikaa.

Nyt jaksaa taas paneutua töihin ihan uudella tavalla ja eiköhän sitä saa tännekin kirjoiteltua ajatelmia säännöllisemmin.

Viime aikoina minua on puhutellut ajatus ajantuhlaamisesta. Nykyaikana on kaikessa tarkoitus säästää aikaa, kaiken pitäisi tapahtua nopeammin ja tehokkaammiin. Älä enää viivyttele, toimi nopeasti, älä tuhlaa aikaasi mihinkään. Ja kaiken tämän ajansäästämisen keskellä tuntuu siltä, että kiire vain kasvaa.

Luin pari viikkoa sitten erästä kirjaa, jossa kehotettiin tuhlaamaan aikaa Jumalan kanssa. Viesti oli, että jokainen hetki etsien Jumalaa on hyödyllinen. Jos johonkin kannattaa käyttää aikaa oikein tuhlaamalla, niin se on juuri Jumalaan.
Tiedän, että joku ajattelee, että se vasta ajantuhlausta onkin, kun ei mitään Jumalaa edes ole eli silloin aika menee ihan hukkaan.
Mutta oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että jos Jumala on, niin mikä voisi olla parempaa kuin käyttää aikaasi häneen.

Itse olen huono esimerkki tässä, kun on aina niin kiire, mutta olen päättänyt yrittää käyttää aikaa enemmän, jopa tuhlata aikaani enemmän Jumalan kanssa. Tiedä vaikka saisi lisää aikaa muuhun elämään..